Vuoden 2019 liittohallitus esittäytyy!24.1.2019

Marraskuussa Tradenomiopiskelijaliitto piti sääntömääräisen liittokokouksensa Seinäjoella. Kokouksen puheenjohtajana toimi Anssi Nissinen, joka on toiminut vuoden 2016 liittohallituksen varapuheenjohtajana. Monien hyvien päätöksien lisäksi valittiin tämän vuoden liittohallitus. Pääsette kurkkaamaan, millaisia henkilöitä tämän vuoden hallituslaiset oikein ovatkaan.

Kaisu Hilska, Puheenjohtaja

Moikka! Toimin vuoden 2019 TROL:n liittohallituksen puheenjohtajana. Tällä hetkellä viimeistelen opinnäytetyötäni Helsingissä Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa, jossa opiskelen liiketalouden koulutusohjelmassa. Oma aktiivitaustani löytyykin TROL-paikallistasolla Haaga-Helian liiketalouden opiskelijat Talko ry:stä, jossa olen toiminut vuonna 2016 tapahtumavastaavana ja sitä seuraavana vuonna puheenjohtajana. Viime kauden aikana olen puolestaan vaikuttanut TROL:n varapuheenjohtajana ja Länsi-Suomen aluevastaavana. Matkan varrelle mahtuu muitakin erilaisia luottamustoimia: tutorointia, vastuututorointia, edustajistotyöskentelyä, keskusvaalilautakuntaa jne.

Random fact: Keksin TROL:n viime vuoden syksyn järjestökoulutuksessa uuden tanssiliikkeen, jonka nimi on "väistelen nokkosia metsässä". 

Veera Nyfors, Varapuheenjohtaja

Hei! Olen 24-vuotias tradenomiopiskelija ja Opiskelijayhdistys Trade ry:n rahastonhoitaja vuosimallia 2018 Turusta. Aktiivitaustaa minulla on parilta vuodelta, ja keskittyy pääsääntöisesti opiskelijakuntakentälle. Viime vuoden toimin Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - TUOn hallituksen jäsenenä vastaten tutoroinnista ja kv-asioista, jonka jälkeen olen ollut niin edustajistossa Tradenomiopiskelijoiden ryhmäpuheenjohtajana, taloustoimikunnan puheenjohtajana kuin keskusvaalilautakunnan jäsenenäkin. Aktiivitoimet on vienyt minut mukanaan myös työelämään, sillä viime vuoden olen ollut opiskelijakunnalla luottamustoimien ohessa töissä edunvalvonnan ja koulutuksen kehittämisen asiantuntijana.

Random fact: Minun lempparijuttu on ehdottomasti siilit ja siilivideot. Siili on mun toteemieläin.

Aleksi Kallionpää, Jäsentapahtumat ja Tradenologia

Hei! Olen 23-vuotias miekkonen Tambereleelta. Opiskelen liiketaloutta kolmatta vuotta TAMKissa ja olen toiminut Tampereen Tradenomiopiskelijat TTO ry:n hallituksessa kaksi vuotta. Ensimmäisen vuoden toimin tapahtumapuolellamme viihdevastaavana ja vuoden 2018 toimin yhdistyksen puheenjohtajana. Tämä vuosi tuo taas uudenlaisen haasteen, aloittaessani ensimmäisen kauteni TROL ry:n liittohallituksessa.

Random fact: Perinteisenä tamperelaisena olen suuri kiekkofani ja yritänkin viettää ison osan vapaa-ajastani jäällä tai Tapparaa kannattaen. Todellisuudessa kuitenkin pääosa pienestä vapaa-ajastani kuluu tyttöystäväni ja hänen suloisen pienen koiransa tyytyväisenä pitämiseen.

 

Iiro Rauhala, Edunvalvonta

Hei! Olen 22-vuotias, kolmannen vuoden liiketalouden opiskelija Suamen Turust. Olen toiminut aiemmin paikallistasolla opiskelijayhdistys Traden hallituksessa alumni- ja liikuntavastaavana. Aiempaa kokemusta löytyy myös vertaistuutoritoiminnasta. 

Random fact: En osaa suunnistaa Helsingissä yhtään minnekään, mutta tiiän täsmälleen missä on Käpylä. 

Tua Rope, Edunvalvonta

Moikka! Olen 23-vuotias Espoosta kotoisin oleva liiketalouden opiskelija. Opiskelen nyt kolmatta vuotta Haaga-Heliassa suuntautuen HRM:ään ja johtamiseen Aktiivihommat veivät minut kertaheitolla mennessään ja olenkin toiminut kuluneen vuoden aikana Haaga-Helian liiketalouden opiskelijat Talko ry:n hallituksessa koulutus- ja sosiaalipoliittisena vastaavana sekä opiskelijakunta Helgan varsinaisena jäsenenä. Kuten aktiivitaustoista huomaa, niin edunvalvonta on erityisen lähellä meikäläisen sydäntä. Innolla odotan mitä tuleva vuosi TROL ry:n liittohallituksessa tuo tullessaan. Nähdään ja moikataan siis kentällä! 

Random fact: Lempiharrastukseni kesäisin on neliapiloiden kerääminen ja säilyttäminen.

Monica Koskinen,Viestintä

Heips! Olen 24-vuotias opiskelija Savonia-ammattikorkeakoulusta ja suuntaudun yrittäjyyteen. Kotiyhdistykseni on Kuopion Tradenomiopiskelijat ry, jossa oma aktiiviurani alkoi 2017 maaliskuussa jäsenvastaavan ja varapuheenjohtajan hommilla. Tästä innostuneena olen toiminut viime vuoden yhdistyksen puheenjohtajana. Olen toiminut viime vuoden myös Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistossa.

Random fact: Vaikka olenkin kuopiolaistunut porilainen, en vieläkään ymmärrä täysin savolaisia. 

Sami Juntunen, Jäsenvastaava 

Hei! Asustan Kuopiossa ja opiskelen Savonia-ammattikorkeakoulussa erikoistuen kansainväliseen kauppaan. Viime vuonna toimin Kuopion Tradenomiopiskelijat ry:ssä jäsenvastaavana. Toimin myös tutorina Savonialla uusille opiskelijoille sekä vaihto-opiskelijoille. 

Random fact: Pidän boulderoinnista!

Miika Hiltunen, Jäsenpalvelu

Morjesta! Opiskelen Savonia-ammattikorkeakoulussa ja olen viimesilauksia vaille valmistunut myyntiin ja markkinointiin suuntautunut tradenomiopiskelija. Aktiiviurani alkoi Kuopion Tradenomiopiskelijoista, jossa vastuullani on ollut tutorointi, edunvalvonta sekä kansainvälisyyteen kohdistuneet asiat. Tämän lisäksi olen toiminut opiskelijakuntapuolella Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajiston puheenjohtajana sekä myös muissa tehtävissä. Edellä mainittujen luottamustehtävien lisäksi olen myös päässyt toimimaan valtakunnallisella tasolla toimiessani Tradenomiopiskelijaliiton liittohallituksen jäsenenä vuonna 2018.

Random fact: Mulla on jalkapalloilijana uskomattoman kirkas tulevaisuus takanani.