Nuori, äänestä!24.5.2019

Euroopan Unionin (jatkossa EU) 28 jäsenmaassa asuu yhteensä yli 500 miljoonaa ihmistä. EU:n hallintoelimissä päätetään kaikkien näiden ihmisten asioista esimerkiksi ilmasto- ja koulutuspoliittisissa kysymyksissä.

Ja tästä päästäänkin aiheeseen. Eurovaaleissa äänestetään parlamentin jäsenet viisivuotiskaudelle, jotka käyttävät korkeinta päätäntävaltaa EU:ssa. Parlamentti jakautuu puolueisiin ja jäsenmaan koon kautta meppipaikkoihin, joita esimerkiksi Suomella on 13. Käytännössä tämä siis tarkoittaa, että EU:ssa meidän yli viiden miljoonan ihmisen ääntä edustaa 13 meppiä.

Vuoden 2014 eurovaaleissa suomalaisia äänioikeutettuja oli yli 4 miljoonaa, joista kuitenkin vain noin 1,7 miljoonaa äänesti. Karkeasti siis 39 % prosenttia äänioikeutetuista halusi vaikuttaa siihen, kuka meidän puolestamme puhuu parlamentissa ja millaiseksi omankin kotimaan lainsäädäntö tulevaisuudessa muotoutuu. Tärkeimpänä juttuna kuitenkin täytyy nostaa se, että näistä äänestäjistä vain noin 10 prosenttia oli nuoria, 18-24-vuotiaita. Siis niitä, joita EU:ssa tehdyt päätökset tulevat oikeasti koskettamaan. Mitä?

Akavan opiskelijat järjesti tammikuussa 2019 tutustumismatkan Brysseliin, jossa suuri osa EU:n hallinnollisista toiminnoista tapahtuu. Reissun tarkoituksena olikin tutustua EU:n toimintaan ja tavata niitä ihmisiä, jotka EU:ssa jokapäiväisesti työskentelevät. Muutaman päivän aikana allekirjoittaneet pääsivätkin tutustumaan niin parlamenttiin, komissioon kuin EU:n historiaankin (ja paikalliseen panimoon, mutta ei siitä sen enempää), ja ainakin varapuheenjohtajalle matka oli todella valaiseva. Vaikka julkishallintoa opiskelleelle ihmiselle EU:n hallinnolliset rakenteet ovatkin entuudestaan tuttuja, toi matka ymmärrystä siitä, kuinka tärkeää on vaikuttaa EU:n kokoiseen massiiviseen koneistoon.

Europarlamenttivaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 26.5.2019. Nuori, jos et ole vielä äänestänyt, tee se nyt! Jokaisella äänellä on valtava merkitys sille, millaiseksi meidän nuorten tulevaisuus muodostuu.

Kaisu Hilska

Puheenjohtaja

044 072 8996

[javascript protected email address]

Veera Nyfors

Varapuheenjohtaja

040 511 9370

[javascript protected email address]

Aluevastuu: Atkins, Talko, Sture, Hanse